Kaipaamme kokoontumistiloja, emme länsirataa

Vapaaehtoisuuteen perustuva senioritoiminta laajenee ja tarvitsee toiminta- ja kokoontumistiloja, kirjoitti EEKL:n hallituksen varajäsen Ismo Nuuja Länsiväylä-lehden Lukijalta-palstalla 19.11.2025.

Espoon tarina (tarina on Nykysuomen sanakirjan mukaan ”kansan suussa elävä kansanuskomusta sisältävä kertomus”) on täysin unohtanut ikäihmiset, vaikka heidän osuutensa väestöstä vain kasvaa. Tuskin ovat seniorit pudonneet kaupungin strategiasta tietoisesti, vaan jostain muusta syystä. Arvostuksen puutteessako?

Ikääntyvä väestö kaipaa toiminta- ja kokoontumistiloja, koska vapaaehtoisuuteen perustuva senioritoiminta laajenee ja monipuolistuu. Samaan aikaan sote-puolella on odotettavissa vain ongelmia, huolia ja heikennyksiä.

Senioritalo ja -neuvola olisivat eräs aikaamme istuva ja toteuttamiskelpoinen ratkaisu. Vuoden 2024 syksyllä kaavakävely Tapiolan Heikintorin ympärillä vaikutti lupaavalta seniorien kannalta. Nyt vuotta myöhemmin tilanne onkin aivan muuta. Suunnittelu ja kaavoitus eivät lupaa mitään tavallisuudesta poikkeavaa, ainakaan sellaista, joka suosisi ikäihmisiä. Yksin Tapiolassakin on runsaat 20 järjestöä, jotka käyttävät/tarvitsevat jatkuvasti edullisia kokoontumistiloja.

Heikintorin osto/lunastus/vaihtokauppa olisi Espoon kaupungilta ennen kuulumaton ryhtiliike, jolla saataisiin toteutettua pitkään kaivattu seniorihanke. Tavaratalo-osaan voitaisiin rakennussuojelun hengessä toteuttaa paljon kaivattua tilaa Tapiolan palvelukeskukselle, joka nykyisessä paikassaan on jatkuvasti uhanalainen ja riutuva paikka.

Seniorien palvelutalo olisi helposti ja järkevästi toteutettavissa parkki/-skeittitalon sijaan. Kauppatilaa Tapiolassa tuskin tarvitaan kovin paljon lisää, korkeintaan senioreille suunnattua palvelu- ja toimintatilaa. Heikintorin alue olisi lähellä monenlaisia palveluita, joita ikäihmiset käyttävät ja tarvitsevat.

Espoo voisi nyt näyttää, mitä kaavoitusmonopoli tarkoittaa ja tehdä esimerkillisen ratkaisun seniorien hyväksi, ja toimia mahdollisimman nopeasti ja määrätietoisesti. Länsirataa me ikäihmiset emme tarvitse, ehdimme Turkuun nykyratkaisuillakin. Ratahankkeen arvaamattomista kuluista pienen osan voisi sijoittaa viisaasti vanhuuteen.

https://www.lansivayla.fi/paakirjoitus-mielipide/8998250

EEKL

Ismo Nuuja, Tapiolan kansalliset seniorit ry, pj.

Muuta ajankohtaista juuri nyt

Yleiset

Länsiväylän kirjoituksessa espoolaiset seniorit haluavat arvostusta ja kuulluksi tulemista

Espoolaiset seniorit haluavat näkyä aktiivisina, kuunneltuina ja arvostettuina toimijoina. Vaikuttamiseen saatiin eväitä ja tietoja Uudenmaan senioriyhdistysten vaikuttamisseminaarista. Muualta löytyi esimerkkejä ikäihmisten paremmasta huomioimisesta ja mukaan ottamisesta. Samoja asioita, ongelmia ja tavoitteita on käsitelty myös EEKL:ssa espoolaisten eläkeläisyhdistysten kesken.

Lue lisää