Vanhusasiain valtuutetun lausunto ehdotuksesta kansallisiksi mediakasvatuslinjauksiksi

Vanhusasiavaltuutettu tarkastelee ehdotusta kansallisiksi mediakasvatuslinjauksiksi iäkkäiden ihmisten näkökulmasta.

Keskeinen elinikäisen oppimisen avaintaito iäkkäille ihmisille on digitaalinen osaaminen. Siihen tarvitaan enemmän tukea kuin tällä hetkellä on saatavilla.

Vanhusasiavaltuutettu lausui opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdotuksesta kansallisiksi mediakasvatuslinjauksiksi.

Medialukutaidon merkitys korostuu digitalisoituneessa yhteiskunnassa. Iäkkäät ihmiset itse ja heidän parissaan työskentelevät arvioivat iäkkäiden medialukutaidoissa olevan puutteita, kuten kyky erottaa oikea tieto valheellisesta. Samaan aikaan taloudellinen kaltoinkohtelu ja digihuijaukset ovat yleisiä.

Yli viidennes väestöstä on vanhuuseläkeikäisiä. On erittäin tärkeää – sekä ikääntyneiden itsensä että koko yhteiskunnan turvallisuuden kannalta – että heillä on mahdollisuus oppia kriittisiä medialukutaitoja. On siis hyvä, että linjauksissa mainitaan digitaalinen osaaminen medialukutaitojen yhdeksi perusedellytykseksi.

Iäkkäiden mahdollisuuksia hankkia hyvät digitaidot ja ylläpitää niitä on tarkasteltava koko yhteiskunnan sisäistä turvallisuutta edistävänä asiana sekä keinona tukea aktiivista kansalaisuutta.

Mediakasvatuslinjausten toimenpiteissä tulisi näkyä selkeämmin ikääntyneiden ihmisten medialukutaitojen ja digitaalisen osaamisen vahvistaminen sekä tarve kehittää näitä tukevia rakenteita.

EEKL

Muuta ajankohtaista juuri nyt

Yleiset

Länsiväylän kirjoituksessa espoolaiset seniorit haluavat arvostusta ja kuulluksi tulemista

Espoolaiset seniorit haluavat näkyä aktiivisina, kuunneltuina ja arvostettuina toimijoina. Vaikuttamiseen saatiin eväitä ja tietoja Uudenmaan senioriyhdistysten vaikuttamisseminaarista. Muualta löytyi esimerkkejä ikäihmisten paremmasta huomioimisesta ja mukaan ottamisesta. Samoja asioita, ongelmia ja tavoitteita on käsitelty myös EEKL:ssa espoolaisten eläkeläisyhdistysten kesken.

Lue lisää